Särkynyt mieli, vaiennut ääni

Kertomus siitä miten elämä on alusta asti tuskaa, henkisen ja fyysisen väkivallan sekä välinpitämättömyyden takia. Kun äiti haluaa lapsensa kuolevan. Millaista on kun ei pysty puhumaan, kärsii traumoista ja dissosiaatiosta. Asiaa myös lastensuojelusta, ja sen turhuudesta, sekä laitoselämästä. Miten lastensuojelua ei kiinnosta lasten hyvinvointi, ja yhdessä laitoksessa keskitytään täydelliseen alistamiseen väkivaltaa käyttäen. Siitä miten ihmisarvoa ei ole eikä kenelläkään riitä ymmärrystä, kun on potilas jonka suhteen psykiatrian ammattilaiset luovuttavat. Kunnes kuvioihin tuli psykoterapeutti, ja ihmetys siitä että voiko joku näiden vuosien jälkeen oikeasti ymmärtää. Mutta miten enää luottaa kun on niin monta kertaa satutettu. Onko minulla vielä mahdollisuus, selviänkö? Tositarina jonka ei pitäisi olla totta, todellisia asioita joita ei olisi pitänyt tapahtua.

Olen nainen jonka elämää ovat värittäneet vaikeat kokemukset, ja joka haluaa kertoa millaista se on. Sen takia koska toivon jonkun hyötyvän siitä. Jos joku toinen lapsi saisi apua tarvitessaan, jos ymmärrettäisiin ettei aikuiseksi kasvaminenkaan välttämättä tarkoita selviämistä. Kärsin valikoivasta puhumattomuudesta, se on oire ahdistuneisuudesta. En siis tahallani ole hiljaa kun minulta kysytään jotain. Kyse on pelosta, ja lapsuuden kokemuksista, ja se on asia jota useimmat ihmiset eivät ymmärrä. Toivottavasti joskus ymmärrys lisääntyy, ja tiedettäisiin mistä on kyse. Olen myös vakavasti traumatisoitunut ja kärsin dissosiaatiohäiriöstä. Toivon, että vielä joskus saan sen paremmin hallintaan, että olisin ehjempi kokonaisuus. Muuten olen oikeastaan aika tavallinen ihminen. Pidän lukemisesta ja tv-sarjojen katselusta, ja olen hyvin eläinrakas. Tietyistä syistä en halua esiintyä omalla nimelläni, joten tarinani vaatii keksityn nimen. Tärkeintä minulle olisi se, että joku lukisi ja ymmärtäisi.