Allin aika

Seppo Hämäläinen on syntynyt 1949 Laihialla ja asuu nykyisin pääkaupunkiseudulla. Kirja on itsenäinen osa sukutrilogiasta. Ensimmäinen osa Matti - Huutolaispojan tarina julkaistiin 2018. Toinen osa Fredrik - Elämä on taistelua, julkaistiin 2020 ja viimeisin osa trilogiasta on nimeltään Allin aika. Kirja kuvaa Allin elämää Laihialla vuodesta 1932 vuoteen 1972. Alli on Matti Fredrik Rannan ja Eliisa Rannan tytär. Isä kuolee yllättäen vain 48-vuoden iässä 1932, kun Alli on täyttänyt vastikään kaksitoista vuotta. Leskivaimo Eliisalle jää vastuu seitsemän lapsen elättämisestä. Nuorin lapsista on vain runsaan kahden ikäinen, eikä vanhinkaan ole kuin 23-vuotta täyttänyt. Vapaussodan jäljet, niin kuin sitä Pohjanmaalla nimitettiin, näkyvät vielä ihmisten puheissa ja suhtautumisessa toisiin ihmisiin. Toivo paremmasta tulevaisuudesta loppuu, kun Neuvostoliitto päättää hyökätä Suomeen. Perheen pojat joutuvat muitten nuorten miesten tavoin rintamalle. Sota loppuu aikanaan ja Karjalasta tulee evakkoja, jotka puhuvat kummallista kieltä. Alli löytää miehen, mutta suhde osoittautuu pettymykseksi. Elämä kuitenkin jatkuu ja Alli tapaa aikanaan uuden miehen, joka on niitä luovutetun alueen siirtolaisia. Mennään naimisiin, rakennetaan oma talo, hankitaan lapsia tai niitä tulee. Niin kuin elämässä yleensä tapahtuu. Asiat menevät parempaan suuntaan, vaikka elämä ei aina ole kovin helppoa. Allin elämään tulee vastoinkäymisiä ja ne vaikuttavat hänen mieleensä. Tuon ajan ihmiset halusivat parempaa elämää, ennen kaikkea lapsilleen. Kirja kertoo Allin tarinan.

Olen syntynyt Laihialla, nuukuuden pitäjässä, Etelä-Pohjanmaalla. Isäni oli karjalainen ja äitini pohjalainen. Isäni rakensi tyypillisen sodanjälkeisen rintamamiestalon perheelleen Laihian omakotialueelle. Siinä ehdin asua kaksikymmentä vuotta. Ympäristössä asui samanlaisia perheitä, samanlaisissa taloissa. Ihmiset olivat kuitenkin erilaisia. Koulun ja myöhemmin kunnan kirjasto tulivat tutuiksi lukemisharrastuksen myötä. Opiskelujen jälkeen oli edessä muutto etelään työn perään. Kirjailijaa ei minusta tullut, silti vähittäiskaupan johtotehtävät edellyttivät erilaisen kirjallisen ilmaisun oppimista. Jonkun kerran aloittelin novellien kirjoittamisista mutta ne eivät päässeet edes pöytälaatikkoon. Kirjoittamisen tarvetta purin paikallislehden kolumneissa. Vasta eläköidyttyäni sain ajatuksen kirjoittaa romaanin. Aiheen sain luettuani edesmenneen enoni lehtijutun hänen isoisästään, koulumestari Matti Rannasta. Heti alussa päätin, että kirjasta pitää tulla fiktio. Siihen meni runsas kaksivuotta ja paljon käyntejä Kansalliskirjastossa tutkimassa historiallisia tapahtumia ja taustoja. Se opetti itsellekin paljon lisää Suomen lähihistoriasta. Elin vahvasti Matin tarinaa ja elämää 1900-luvun vaihteen melkeissä. Romaanin saaminen valmiiksi oli hieno tunne. Kokemus on ollut kaiken vaivan arvoinen!